Santala Print Oy

Santala Print Oy:n toiminta on alkanut yli 50 vuotta sitten Raimo Santalan perustaessa yrityksen. Yritys on toiminut Lapuan Liuhtarissa vuoteen 2007 asti jonka jälkeen rakennettiin omat 490 neliömetrin toimitilat Honkimetsän teollisuusalueelle. Kymmenessä vuodessa olemme kasvaneet kahden hengen yrityksestä yli 20 ammattilaisen keskittymäksi ollen Suomen suurin suurkuvatuotantoon keskittynyt yritys. Aikojen saatossa tuotantotilat ovat kasvaneet jo yli 4500 neliömetriin. Meillä on mm. Suomen suurin tulostin jonka tulostusleveys on 5,2 metriä. Konekanta on kaiken kaikkiaan erittäin monipuolinen. Valmistamme kaikki tuotteet omassa tuotannossa. Teemme myös paljon alihankinta- ja sopimusvalmistusta.

Ennen kaikkea toimintaa on kehitetty asiakkaiden tarpeita palvelevaksi. Korkea laatu, kustannustehokkuus ja aikataulutus ovat aina olleet etusijalla tuotannossa. Meillä on vahva yrittämisen asenne ja tartumme haasteisiin innokkaasti. Oma materiaalien maahantuonti takaa myös kustannustehokkuutta ja valmiutta tehdä isoja projekteja nopealla aikataululla.

Markkina-alueenamme on koko Suomi sekä useat ulkomaiset erilliskohteet.

Palveluitamme ovat mm.

  • suurkuvatulosteet
  • banderollit
  • mainoskyltit
  • tarrat
  • ajoneuvoteippaukset
  • opasteet
  • suunnittelut
  • CNC-jyrsinnät
  • tasoleikkaukset
  • Styrox- ja Finnfoam-leikkaukset cnc-ohjatulla lämpöleikkurilla
  • valomainokset
  • ohutlevytyöt cnc-ohjatulla kanttikoneella
  • asennustyöt
  • asustepainatukset ja -merkkaukset

Yhteistyöterveisin / Best Regards,

Turo Santala

Mainos Santala // Santala Print Oy

050-5552911

+358 50 555 2911

www.santala.net

Santala Print Oy

Louhekuja 4, 62100 Lapua
puh. +358 50 555 2911
[email protected]
www.santala.fi